Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat herkut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Halloween 2015


Halloween tuli ja meni niin kuin ne perinteiset lasten Halloweenjuhlatkin jotka meillä on pidetty.  Tänä vuonna juhliin tuli kymmenkunta vierasta. Juhlissa olikin ajoittain melko villi meno, nämä lapset kun eivät enää ole ihan sieltä pienimmästä päästä... mutta pääasiahan oli että on hauskaa!


Tarjolla oli Sappinesteboolia, ohjeen siihen löydät täältä, tonnikalawrappeja, noidan triffle padassa (tai voisi kutsua myös vaikkapa patakakuksi),  marenkiluita, popseja sekä popcornia.


TONNIKALAWRAPIT

1 pkt tortilloja
2 prk tonnikalaa (tavallista tai maustettua esim. persilja/tilli)
majoneesia
(omenaa pieninä kuutioina)
jääsalaatinlehtiä

Sekoita tonnikalan joukkoon majoneesia niin että siitä tulee sopivan paksuinen tahna. Levitä tahnaa ohuelti tortillalätyn päälle ja lisää salaatinlehti. Kääri rullaalle ja leikkaa vinottain puoliksi tai kolmen osaan jos haluaa pienempiä paloja. Koristele cocktailtikuilla.


NOIDAN TRIFFLE PADASSA / PATAKAKKU

kakkupohja
 1 prk vispikermaa
1 prk vaahtoutuva vaniljakastike
n. 1/2 l mansikoita
mansikkahilloa 
1 prk Valio kuningatar-rahka
Vihreää elintarvikeväriä
Koristeeksi syötäviä silmiä, hampaita, aivokarkkeja jne.

Vaahdota kerma ja mausta hillolla. Vaahdota vaniljakastike ja värjää siitä osa vihreällä pastavärillä. Kasaa aineksia vuorotellen kerroksittain pataan niin että päällimmäiseksi jää vihreäksi värjätty vaniljakastike. Koristele silmilillä, madoilla ym herkullisilla koristeilla oman maun mukaan.


Koti koristeltiin mm. jätesäkeistä tehdyillä hapsuverhoilla, hämähäkeillä, hämähäkinseitillä, silmillä jne. kaikesta ei edes tullut kuvaa otettua mutta tästä jo hieman saa kiinni tunnelmasta. Mandariinitkin saivat vähän teemaan sopivaa ilmettä.







keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vaaleanpunaiset vauvakutsut/baby showerit


Pari viikkoa sitten järjestimme ystävälle melko vaaleanpunaiset vauvakutsut. Ei siis taida olla epäselvää kumpaa sukupuolen edustajaa odotellaan syntyväksi. Kyseessä oli rennot illan istujaiset tulevan mamman kotona ystävien kera. Olimme salaa miehen avustuksella menneet etukäteen paikalle koristelemaan paikkoja sekä vieneet tarjoilut kun he olivat kyläilemässä muualla. Ystävä tuli sitten miehensä kanssa kotiin ja yllätys oli tietenkin aikamoinen kun vastassa oli koristeltu koti tarjoiluineen sekä monta ystävää. 


Tarjoilut hoidettiin nyyttärimeiningillä eli jokainen toi jotakin mukanaan. Oli salaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, dippivihanneksia, patonkia jne. Yllättäen minä halusin tehdä kakun. Pitkästä aikaa pääsin kokeilemaan tennarien tekoa. Reunalle taas halusin laittaa oikein tyttömäistä vaaleanpunaista pitsiä. Kakun välissä oli vaniljainen mansikkatäyte.


Halusin tehdä kutsuille myös mansikkaisia vaahtokarkkeja.

MANSIKKAISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g Muumi-limua tai mansikkamehua

7 liivatelehteä
50g Muumi-limua tai mansikkamehua

Vaaleanpunaista pastaväriä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja  kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g limua/mehua ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. Värjää tipalla pastaväriä halutun väriseksi.
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 


Sitten keksin idean tehdä kaikille vieraille omat vaahtokarkkipurkit. Kotoa kun löytyy vauva niin meillä myös kerääntyy pilttipurkkeja, isoja ja pieniä. Niistä päätin tuunata purkit joita vieraat voivat halutessaan käyttää vielä muussakin tarkoituksessa myöhemmin. Kaapista löytyi liitutaulumaalia jolla maalasin purkkien kannet. Purkit oli pessyt astianpesukoneessa mutta etiketin kohtaa jäi vielä liimaukset kiinni. Yritin hinkata liimausta pois sienellä melko huonolla menestyksellä. Googlettelin vinkkejä etiketin irroitukseen ja yhden totesin tepsivän hyvin. Sekoitin soodaa ja tipan vettä niin että siitä tuli tahnamaista. Tahnaa pistin sitten kaikkiin purkkeihin liimauksen kohdalle ja jätin vaikuttamaan joksikin aikaa kun muuta touhuilin. Sitten karkealla sienellä hinkkasin liimat vain pois. Ja lähti kyllä melko helposti eikä paljoa edes tarvinnut hinkata! 


Kietaisin vielä muutaman kiepautuksen narua rusetin kera purkkien ympärille ja piirsin liidulla sydämet kansiin. 


Kameraa ei ollut mukana joten tässä vielä muutama kuva mitä nyt puhelimella tuli otettua. Teinhän myös marenkejakin sinne, ne olin jo ihan unohtanut. Koristeitakin tuli tehtyä, silkkipaperista "kukkasia" seinälle sekä serveteistä viirinuhaa.Viirinauhasta tulossa myöhemmin ohjetta. Yksi vieraista oli tehnyt valtavan kokoisen, upean ja näyttävän vaippakakun.  Ihana oli yllätysjuhlia järjestää ja kivat juhlat olikin. Nyt vain odotellaan prinsessan tuloa maailmaan! 




torstai 9. heinäkuuta 2015

Vaniljamarengit


Marenkeja on tullutkin tehtyä usein kun niistä keväällä innostuin. Niitä voi pakata kauniisti rasiaan tai vaikkapa pursotinpussiin, kietoa narua ympärille ja viedä tuliaisena kylään mennessä ystäville.

VANILJAMARENGIT

4 kananmunan valkuaista
200 g hienoa sokeria
vaniljaa noin 1 tl vaniljamyllystä
(pastaväriä jos haluaa värjätä)

Valmistele kaksi uunipeltiä leivinpapereineen ja ota pursotusvälineet esille valmiiksi. Laita uuni lämpeämään.
Erottele kananmunan valkuaiset keltuaisista huolellisesti. Vatkaa valkuaisia hetki ja lisää hieman sokeria joukkoon. Jatka vatkaamista ja lisää sokeri sekä vanilja joukkoon parissa kolmessa erässä.
 Valkuaisvaahto on valmista kun se on erittäin jämäkkää eikä liiku vaikka kipon kääntäisi ylösalaisin. Lisää pieni määrä pastaväriä cokctailtikulla tai lusikan kärjellä. 
Sekoita tasaiseksi ja massa on valmista pursotettavaksi. 
Paista marenkeja 100-120 asteessa noin 1,5-2 tuntia kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä. Paistoaikaan vaikuttaa aina marenkien koko. 


torstai 7. toukokuuta 2015

Marengit teemajuhliin



Tyttäreni syntymäpäiviä juhlittiin viikonloppuna ja alkuviikosta kaverisynttäreiden merkeissä. Tänä vuonna juhlien teemana oli värit keltainen ja musta. Tein juhliin marenkeja, keltaisia ja "melkein mustia". Keltaiset olivat tavallisia marenkeja ja harmaat salmiakin makuisia marenkeja.


HELPOT MARENGIT

4 kananmunan valkuaista
200 g hienoa sokeria

Wiltonin sitruunankeltaista pastaväriä

Valmistele kaksi uunipeltiä leivinpapereineen ja ota pursotusvälineet esille valmiiksi. Laita uuni lämpeämään.
Erottele kananmunan valkuaiset keltuaisista huolellisesti. Vatkaa valkuaisia hetki ja lisää hieman sokeria joukkoon. Jatka vatkaamista ja lisää sokeri joukkoon parissa kolmessa erässä.
 Valkuaisvaahto on valmista kun se on erittäin jämäkkää eikä liiku vaikka kipon kääntäisi ylösalaisin. Lisää pieni määrä pastaväriä cokctailtikulla tai lusikan kärjellä. 
Sekoita tasaiseksi ja massa on valmista pursotettavaksi. Itse käytän useimmiten pursoitukseen Wiltonin 1M tai 2D tyllaa.
Paista marenkeja 100-120 asteessa noin 1,5-2 tuntia kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä. Paistoaikaan vaikuttaa marenkien koko. 


SALMIAKKIMARENGIT

kts. ohje edellä
30-50g salmiakkijauhetta

Rainbow Dustin musta pastaväri

Lisää valmiiseen valkuaisvaahtoon salmiakkijauhe.
Värjää vaahto harmaaksi tipalla Rainbow Dustin mustaa pastaväriä
(massan saisi värjättyä täysin mustaksikin mutta se vaatisi enemmän väriä joka taas muuttaisi valkuaisvaahdon koostumusta) 

Itse tein nämä marengit yllä olevalla ohjeella jonka sitten valmiina puolitin, osan värjäsin keltaiseksi ja toiseen osaan lisäsin 16 g salmiakkijauhetta sekä mustaa pastaväriä.



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kahden suklaan Brookiet


Tähän herkkuun olen törmännyt useasti blogeissa mutta itse en ole aiemmin sitä tehnyt. Herkullisen ihanaa ja suklaista brownieta kuorrutettuna cookie-taikinalla, siitä nimi brookies.
Maku-lehdessä ollutta ohjetta lukiessa en voinut enää vastustaa kiusausta ja päätin kokeilla tätä kehuttua herkkua. Lehdessä ollutta ohjetta muokkasin hieman lähinnä suklaan osalta, mutta tähän voi hyvin käyttää tummempaa tai vaaleampaa maitosuklaata tai vaikka maustettua suklaata oman maun mukaisesti. 

KAHDEN SUKLAAN BROOKIET

Brownie-taikina

100g voita
150g  tummaa suklaata (minä käytin vadelman makuista leivontasuklaata)
2,5 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
0,5 tl suolaa

Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä. Lisää joukkoon sokeri sekä munat ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä keskenään mantelirouhe, jauhot sekä suola ja sekoita ne muiden ainesten joukkoon.
 Kaada taikina leivonpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 20x30cm) ja laita jääkaappiin odottamaan. 
Valmista seuraavaksi cookie-taikina.

Cookie-taikina

100g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl hasselpähkinärouhetta
150g sitruuna-valkosuklaata rouhittuna

Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita ne muiden ainesten joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja lisää joukkoon viimeisenä rouhittu suklaa.
Nostele kahden lusikan avulla cookie-taikina nokareina vuokaan brownie-pohjan päälle. 
Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia niin että leivonnainen jää sisältä meheväksi ja hieman tahmeaksi. 

Säilytä brookiet kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä tai viileässä. 


torstai 22. tammikuuta 2015

Pienen pojan kastejuhla


Oman pienokaisen kastejuhlakin on jo vietetty ja poika sai virallisen nimen. Kastejuhlaa vietimme lähimpien sukulaisten ja kummien kanssa. Kakkua tuli hieman pähkäiltyä minkälaisen tyyliltään sitä tekisi ja lopulta päädyin suht yksinkertaiseen koristeluun ihan jo sen vuoksi että juhlapäivänä on aina kaikenlaista muutakin puuhaa. Luonnollisesti päävärinä oli vaaleansininen ja vuodenajan mukaan halusin kakkuun lumihiutaleita. Kakku ei ollut kovin iso vaikka olikin kaksikerroksinen. Kakun välissä oli mansikka-mustikkatäyte ja kakun päällystin Renshawn sokerimassalla. Vauvakoristeen tein Renshawn kukkamassasta, se toimii kivasti myös silikonimuotissa.


Koska kaikkea en ajan puutteen vuoksi kerinnyt tekemään niin pikkuleipien kohdalla hieman oikaisin helpomman kautta. En siis leiponut ollenkaan pikkuleipiä vaan ostin kaupasta paketin murokeksejä jotka sitten itse koristelin royal icingilla ja valmiilla jalanjälki-sokerikoristeilla. Nopeasti sai tuunattua teemaan sopivia ja nättejä pikkuleipiä. 


Halusin tehdä juhliin myös jotain muuta pientä makeaa ja suunnitelmissa oli vaaleansiniset vaahtokarkit sekä macaronsit. Noh, aina ei suju kuin strömsössä ja niinhän sitten kävi hassusti macaronseille. Kaksi pellillistä meni roskiin kun eivät jostain syystä kypsyneet joten tarjolle päätyivät vain herkulliset vaalealla glögillä maustetut vaahtokarkit. Ohje niihin löytyy täältä .


Täytekakun ja muiden makeiden herkkujen lisäksi tein perinteisen pullakranssin jonka väliin tuli vaniljakreemiä sekä kanelia. Kranssi onnistui oikein hyvin vaikka pullaa tuleekin leivottua todella harvoin eikä sen tekoon ole sellaista varmaa näppituntumaa.
Suolaisina suupaloina tarjolla oli salamipiirakkaa sekä isovanhempien tekemiä karjalanpiirakoita joista kiireen keskellä ei tullut kuvia napattua.



tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuusi-popsit


Jos tekee mieli pientä makeaa vaikkapa kahvin kylkeen niin nämä brownien tapaiset suklaisen makeat suupalat sopivat siihen mainiosti. Nämä kuuset ovat oikeastaan minileivonnaisia jotka on laitettu tarjolle tikkarintikkuihin. Helppoja ja nopeita tehdä, 

KUUSI-POPSIT

100g voita
100g suklaata
2 kananmunaa
1,5 dl intiaanisokeria (voi käyttää myös muuta tummaa sokeria)
2 rkl kaakaojauhetta
1,2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Sekoita toisessa kulhossa munat ja sokeri. Kaada joukkoon voi-suklaaseos. Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina pienet kuuset-silikonivuokaan. Yhteen koloon mahtuu reilu teelusikallinen taikinaa. 
Paista 180 asteessa noin 8-12 minuuttia.

Anna kuusetn jäähtyä hyvin ennen vuoasta kumoamista. Työnnä jäähtyneisiin kuusiin tikkarintikut ja ripottele päälle vielä tomusokeria tai lumijauhetta joka ei sula.

Löydät ohjeen myös täältä.



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pusuhuuli-tikkarit



Hauskoja pusuhuulia vein ystävälle hänen syntymäpäivänään. Tikkarit tein Wiltonin tikkarimuotilla. Tikkareita voi tehdä Candy Meltsillä, suklaalla tai värjätyllä valkosuklaalla. Tikkarintikkujen sijasta käytin tällä kertaa raidallisia paperipillejä. Nämä tikkarit saa varmasti hymyn huulille! 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Macarons ja oma synttärikakku


Pitkään on houkutellut mielessä itse tehdyt macaronsit, nyt vihdoin päätin niiden valmistusta kokeilla. Olen päässyt vierestä seuraamaan niiden valmistusta ja saanut hyviä vinkkejä mutta silti kuorien paisto oli melko  haasteellista ainakin näin ensimmäisellä kerralla. Ehkä seuraavalla kerralla on parempi näppituntuma uunin ja paistoajan suhteen. Ohjeet Eero Paulamäen käsialaa.

MACARONS

145g mantelijauhetta
275g tomusokeria
75g sokeria
140g valkuaisia
Wiltonin turkoosi pastaväri

Siivilöi mantelijauhe ja tomusokeri yhteen. Valmistele pellit (paistoin kahdella pellillä) ja pursotusvälineet (pursotinpussi ja pyöreä tylla) valmiiksi.

Vaahdota sokeri ja valkuaiset jäykäksi marengiksi. Lisää kuivat aineet kerralla ja sekoita ne marenkiin nuolijalla. Lisää pastaväri massan joukkoon. Hiero massa tasaiseksi niin että rakenteesta tulee nauhamainen kun valutat sitä nuolijasta kulhoon. Annostele massa pussiin pursota noin 3cm kiekkoja pellille. Anna kuorien kuivua niin että ne ovat selvästi kosketuskuivia ennen paistamista. Paista 145 asteessa noin 10-12 minuuttia. Paistoaika vaihtelee huomattavasti uuneittain joten tee koepaistoja sopivan ajan löytämiseksi.
 Jäähdytä kuoret kunnolla ennen täyttöä, kuoret kestävät myös pakastamisen.


Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvä vaikkei ihan täydellinen. Välissä oli täytteenä valkosuklaa-limeganache.

VALKOSUKLAA-LIMEGANACHE

1,5dl kermaa
1,5 kpl limen kuori raastettuna sekä mehu
250g valkosuklaata

Raasta limen kuori ja laita kerman joukkoon kattilaan. Kiehauta ja hauduta sen jälkeen seosta noin 10 minuuttia. Kiehauta uudelleen ja kaada seos siivilän läpi suklaan päälle. Sekoita seos tasaiseksi, lisää puristettu limen mehu ja sekoita uudelleen. Anna täytteen asettua huoneenlämmössä yön yli.

 Nopeasti katosivat nämä makeat herkut parempiin suihin kun tarjosin niitä kahvin kera vanhentumiseni kunniaksi.


Vaikka en pakollista vanhentumista juhlinutkaan niin kuitenkin synttäreitteni kunniaksi ihana tyttöseni suunnitteli ja leipoi minulle kakun. Melkein kokonaan teki kakun itse, lähinnä annoin tarvittaessa neuvoja vierestä. Ihanan hempeä talvinen koristelu ja kakku maistui herkullisen suklaiselta mansikkatäytteellä!



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Glögin makuiset vaahtokarkit


Uusi Vuosi juhlittu ystävien kera ja vaikka muutama vieraskin meille tuli aattoillaksi niin leipomisen jätin poikkeuksellisesti  tällä kertaa väliin. Joulun aikana on tullut herkuteltua ähkyyn saakka kaikella makealla niin nyt oli pakko pistää stoppi sille. Yhtenä päivänä kun repesi jo housutkin, kirjaimellisesti. 
Uuden vuoden lupauksia en tehnyt mutta aion ainakin yrittää noudattaa terveellisempiä eämäntapoja tänä vuonna, katsotaan kuinka käy.

Näitä herkullisen makeita vaahtokarkkeja tein jouluna. Confetin sivuilta löytyy hyvä ja helppo vaahtokarkin ohje jota kannattaa kokeilla. Minä käytin vaahtokarkkeihin vaaleaa glögiä ja näistä tulikin kyllä tosi hyviä!


GLÖGIN MAKUISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g vaaleaa glögiä (Marli)

7 liivatelehteä
50g vaaleaa glögiä (Marli)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja glögiä kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g glögiä ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. 
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 



ILOISTA JA HERKULLISTA UUTTA VUOTTA 2014!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

 

Ihanaa kun on kesä ja saa nauttia auringosta! Rakastan lämpöä ja sitä että on niin valoisaa. Kotonakin tekee mieli käyttää kesäisen pirteitä ja raikkaita värejä. Pöytä koristeltiin keltaiseksi ja  pikku neiti kävi poimimassa omalta pihalta kukkia maljakkoon koska meille oli tulossa ihania ystäviä kylään.


 Ja sehän on tietenkin mitä mainioin syy herkutella. Tein meille herkkusuklaata sekä kanelin makuisia popseja. Lisäksi tein myös ruohosipuli-tuorejuustonyyttejä.


Juhannusta lähdemme viettämään mökille kuten monet muutkin,
 nauttimaan hyvästä seurasta sekä maaseudun rauhasta.
 Siispä oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista Juhannusta kaikille! 


tiistai 28. toukokuuta 2013

Herkullinen Rocky Road-suklaa


Monissa blogeissa näkee erilaisia versioita herkullisen näköisestä Rocky Road-suklaasta. Siihen käytetään yleensä mm. pähkinöitä, vaahtokarkkeja ym. maun mukaan. Minä tein oman version suositusta herkusta niillä aineilla joita kaapista löytyi.


 Käytin seuraavia ainesosia:

200g VALKOSUKLAATA
200G MAITOSUKLAATA
DIGESTIVE KEKSEJÄ
PIENIÄ VAAHTOKARKKEJA
HUNAJAN MAKUISIA VEHNÄMUROJA (Honey Puff)

Sulata valkosuklaa ja levitä se leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen malliseen vuokaan. Pilko muutama Digestive keksi pieniksi palasiksi. Sulata maitosuklaa ja sekoita sen joukkoon haluttu määrä vaahtokarkkeja, hunajan makuisia muroja sekä Digestive keksin palat. Tarkkoja määriä en osaa sanoa mutta niitähän voi laittaa kukin oman makunsa mukaan. Levitä seos valkosuklaan päälle ja ripottele vielä halutessasi päälle vaahtokarkkeja ja muroja. Laita jääkaappiin jäähtymään. Leikkaa kokonaan jähmettynyt suklaalevy halutun kokoisiksi palasiksi ja herkuttele hyvässä seurassa.


Niin herkullista että murustakaan ei jäänyt jäljelle, nam!


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vappu 2013


Meillä vietetään aina vappua pikku neidin synttäreiden merkeissä ja tänä vuonna vappuaattona juhlittiin sukulaisten kera. Kaverisynttäreitä vietettiin vasta viikonloppuna, niistä tulossa päivitys myöhemmin.


Tarjolla oli mansikka-vadelmakakkua ja tietenkin itse tehtyjä munkkeja. Makeiden herkkujen lisäksi tarjolla oli pientä suolaista purtavaa, mm. kinkku-fetapiirakkaa.


Koti koristeltiin serpentiineillä, ilmapalloilla ja ihanilla pilkullisilla viirinauhoilla. Piiitkään jatkunut remontti alkaa olla jo loppusuoralla vaikka vielä sitä tekemistä vaan löytyy. Mutta kyllä tämä alkaa  pikkuhiljaa jo kotia muistuttamaan, ihanaa!
 

Kakun koristelin vapun tunnelmaan sopivaksi kukkamassasta tehdyillä värikkäillä serpentiineillä ja timanttisilla kirjaimilla.