Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäätelö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäätelö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Hedelmäiset jogurttijäätelöt


Kesän helteitä odottaessa tein helppoja jogurttijäätelöitä. Tämä oli ensimmäinen kokeilu ja lopputulos oli kaikkien maistelijoiden mieleen. Jäätelöt tein kätevällä silikonisella jäätelömuotilla . Helppo käyttää ja saa kivan näköisiä jäätelöitä. Ohjeella tuli kaksi satsia eli 6 kpl.

HEDELMÄISET JOGURTTIJÄÄTELÖT

200g turkkilaista jogurttia
1 banaani
1 rkl sitruunamehua
2rkl ananasmehua
1 rkl glukoosisiirappia
2 rkl sokeria
1 rkl hunajaa
100g ananasta 
(käytin Dole-säilykeananasta joka on ihanan makeaa, siitä myös mehua)
vaniljaa

Sekoita jogurtti, banaani ja mehut sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Mausta sokerilla ja/tai hunajalla oman maun mukaan. Seoksesta kannattaa tehdä aika makeaa, jäätynyt lopputulos ei maistu kuitenkaan läheskään niin makealta. Mausta halutessa ripauksella vaniljasokeria tai oikealla vaniljalla,  itselläni on Dr. Oetkerin vaniljamylly josta saa kätevästi halutun määrän vaniljaa hienona tai vähän karkeampana rouheena. Sekoita joukkoon viimeisenä pieniksi pilkotut ananakset. Jaa puolet seoksesta jäätelömuottiin ja jäädytä pakastimessa noin 4 tuntia. Kun jäätelöt on jäätyneet kunnolla ota ne pois muoteista erilliseen rasiaan tai pussiin ja jäädytä vielä toinen erä jäätelöitä.


Nyt vain odotellaan että kunnon kesä alkaa ja saadaan nauttia lämmöstä ja ihanasta auringosta!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Pikku neidin 10-vuotis synttärit


10 vuotta sitten vappuaattona syntyi oma pikku prinsessani. Kummallista miten aika tuntuu juoksevan vauhdilla ja enää ei niin pikkuinen neiti täytti jo 10 vuotta. Syttäreitä juhlittiin kahdessa erässä, ensin kaverisynttärit ja myöhemmin samana päivänä tuli sukulaiset, kummit ja muut. Teemana oli tänä vuonna neidin toiveesta värikkäät ilmapallot ja lisäksi limenvihreä värinä. Kakusta hän halusi juuri valkoisen jossa olisi värikkäitä pilkkuja joten niillä toiveilla sitten juhlat tehtiin.


Kaverisynttäreille tehtiin jäätelöbaari ja tarjolla oli eri makuisia jäätelöitä. Jokainen sai laittaa annokseensa itse lisukkeet ja koristella perinteisillä päivänvarjoilla. Lisukkeina oli erilaisia karkkeja, strösseleitä, vaahtokarkkeja, kuningatar vohveleita, keksejä sekä suklaa- kinuski- ja lakritsikastiketta.


Tietenkin tarjolla oli myös popcornia ja sipsejä.




Koska kaverisynttäreillä ei kakkua tarjoiltu niin tein lapsille jäätelön lisäksi vielä teemaan sopivia värikkäitä ilmapallo-popseja. Ne maistuivat sitruunalta ja kuorrutteena niissä käytin Renshawn melts-nappeja. Niitä olen nyt pari kertaa käyttänyt ja tykännyt kyllä.
Lapsille maistui hyvin jäätelö ja muut herkut eikä tainnut kukaan kakkua kaivatakaan paitsi sankari itse joka sai sitä kyllä myöhemmin. 


Synttäreillä yhtenä ohjelmanumerona oli "kynä pulloon"-leikki jossa sidotaan narulla kynä roikkumaan selkäpuolelle vyötäröltä. Sitten yritetään saada takana noin polvien korkuudella roikkuva kynä takana olevaan pulloon tähtäämällä ja katsomalla kumartuen jalkojen välistä. Virallista nimeä leikille en tiedä mutta sitä leikittiin jo omilla synttäreilläni kun olin pieni. Ja lapsista tämä on aina ollut hauska leikki. Voittaja oli nopeimmin pulloon kynän saanut mutta kaikki osallistujat palkittiin yllätyspussukalla josta löytyi superpallo, pieni namirasia sekä tatuointitarra.


Kaverisynttäreiden jälkeen oli sukulaisten ym. vuoro ja heille tarjolla oli aikuisempaan makuun vähemmän makeaa ja enemmän suolaista eli suklaa-banaanikakkua, kinkku-salamipiirakkaa ja tuorejuustonyyttejä. Suolaisista en edes kaiken hässäkän keskellä muistanut kuvaa napata.Nyt on synttärihulinat juhlittu ja seuraavaksi juhlitaankin äitienpäivää jo ylihuomenna!