Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vappu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. toukokuuta 2016

Serpentiinimuffinit


Alunperin nämä muffinit tein vappujuhliin mutta nehän sopii mainiosti vaikka synttärijuhliin! Serpentiiniä voi tehdä sokerimassasta tai kukkamassasta juhliin sopivissa sävyissä. Tästä värikkäästä yhdistelmästä tulee mieleen ensimmäisenä kyllä se vappu, meillä juhlitaan silloin mysö niitä synttäreitäkin.


Leikkaa massasta ohuita nauhoja ja kieritä se esimerkiksi siveltimen varren ympärille varovasti kieputtaen. Vedä sitten koko serpentiinikiehkura varoen pois siveltimen varresta ja asettele hieman kaarevaksi tai kiemuraksi alustalle kuivumaan. Kuivuneita koristeita voi käyttää kakuissa, muffineissa ja jäätelöannoksissa!


perjantai 9. toukokuuta 2014

Pikku neidin 10-vuotis synttärit


10 vuotta sitten vappuaattona syntyi oma pikku prinsessani. Kummallista miten aika tuntuu juoksevan vauhdilla ja enää ei niin pikkuinen neiti täytti jo 10 vuotta. Syttäreitä juhlittiin kahdessa erässä, ensin kaverisynttärit ja myöhemmin samana päivänä tuli sukulaiset, kummit ja muut. Teemana oli tänä vuonna neidin toiveesta värikkäät ilmapallot ja lisäksi limenvihreä värinä. Kakusta hän halusi juuri valkoisen jossa olisi värikkäitä pilkkuja joten niillä toiveilla sitten juhlat tehtiin.


Kaverisynttäreille tehtiin jäätelöbaari ja tarjolla oli eri makuisia jäätelöitä. Jokainen sai laittaa annokseensa itse lisukkeet ja koristella perinteisillä päivänvarjoilla. Lisukkeina oli erilaisia karkkeja, strösseleitä, vaahtokarkkeja, kuningatar vohveleita, keksejä sekä suklaa- kinuski- ja lakritsikastiketta.


Tietenkin tarjolla oli myös popcornia ja sipsejä.




Koska kaverisynttäreillä ei kakkua tarjoiltu niin tein lapsille jäätelön lisäksi vielä teemaan sopivia värikkäitä ilmapallo-popseja. Ne maistuivat sitruunalta ja kuorrutteena niissä käytin Renshawn melts-nappeja. Niitä olen nyt pari kertaa käyttänyt ja tykännyt kyllä.
Lapsille maistui hyvin jäätelö ja muut herkut eikä tainnut kukaan kakkua kaivatakaan paitsi sankari itse joka sai sitä kyllä myöhemmin. 


Synttäreillä yhtenä ohjelmanumerona oli "kynä pulloon"-leikki jossa sidotaan narulla kynä roikkumaan selkäpuolelle vyötäröltä. Sitten yritetään saada takana noin polvien korkuudella roikkuva kynä takana olevaan pulloon tähtäämällä ja katsomalla kumartuen jalkojen välistä. Virallista nimeä leikille en tiedä mutta sitä leikittiin jo omilla synttäreilläni kun olin pieni. Ja lapsista tämä on aina ollut hauska leikki. Voittaja oli nopeimmin pulloon kynän saanut mutta kaikki osallistujat palkittiin yllätyspussukalla josta löytyi superpallo, pieni namirasia sekä tatuointitarra.


Kaverisynttäreiden jälkeen oli sukulaisten ym. vuoro ja heille tarjolla oli aikuisempaan makuun vähemmän makeaa ja enemmän suolaista eli suklaa-banaanikakkua, kinkku-salamipiirakkaa ja tuorejuustonyyttejä. Suolaisista en edes kaiken hässäkän keskellä muistanut kuvaa napata.Nyt on synttärihulinat juhlittu ja seuraavaksi juhlitaankin äitienpäivää jo ylihuomenna!


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vappu 2013


Meillä vietetään aina vappua pikku neidin synttäreiden merkeissä ja tänä vuonna vappuaattona juhlittiin sukulaisten kera. Kaverisynttäreitä vietettiin vasta viikonloppuna, niistä tulossa päivitys myöhemmin.


Tarjolla oli mansikka-vadelmakakkua ja tietenkin itse tehtyjä munkkeja. Makeiden herkkujen lisäksi tarjolla oli pientä suolaista purtavaa, mm. kinkku-fetapiirakkaa.


Koti koristeltiin serpentiineillä, ilmapalloilla ja ihanilla pilkullisilla viirinauhoilla. Piiitkään jatkunut remontti alkaa olla jo loppusuoralla vaikka vielä sitä tekemistä vaan löytyy. Mutta kyllä tämä alkaa  pikkuhiljaa jo kotia muistuttamaan, ihanaa!
 

Kakun koristelin vapun tunnelmaan sopivaksi kukkamassasta tehdyillä värikkäillä serpentiineillä ja timanttisilla kirjaimilla.