Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näpertelyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näpertelyä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. syyskuuta 2015

Cowboy/Western teemajuhlat


Joskus sitä vaan keksii järjestää teemajuhlat ihan äkkiseltään kuten kävi myös äskettäin. Kaapista kun löytyy kaikenlaisia kattaustarvikkeita ym. mitä on tullut ostettua silloin kun on esimerkiksi ollut vastustamattoman hyviä tarjouksia. En tiedä käykö muille niin mutta minä kyllä hairahdun liiankin helposti hamstraamaan ihan vaan kun on halpaa ja niin kivaa. No niillehän pitää sitten myös käyttöäkin keksiä. 


Siispä järjestettiin sitten oman ja kummilapsen avustuksella parissa tunnissa pienimuotoiset grillijuhlat ja teemana cowbow/länkkäriteema. Katettiin pöytä nätisti ja ilman ollessa aurinkoinen koristeltiin terassi myös teemaan sopivaksi. 



Tarjolla oli mm. pihviä, uunijuureksia, grillattua maissia valkosipulivoilla ja pikaiset suklaamuffinit. Leipomaan en tällä kertaa sen kummempia kerinnyt. Ja ruokiakaan en muistanut kuvailla sen kummemmin vaikka tarkoitus olikin. 


Viirinauhojakin kaapistani löytyy montaa eri väriä mutta sinistä ja punaista ei löytynyt mistään.. Sitten keksin jospa serveteistä saisi viirinauhan askarreltua. Lapset innostuivat heti askartelusta ja kokeilimme miten saamme viireistä kivan malliset. Isot servetit avattiin kokonaan ja taiteltiin sitten kahtia kolmion malliseksi. Koska siten kolmio oli aivan liian leveä, leikattiin reunoista sopivat kaistaleet pois niin että saatiin haluttu muoto. Sitten taitokset vielä avattiin ja sisälle väliin laitettiin juuttinarua ja viiri liimattiin kevyesti kiinni. Oli kyllä helppoa ja edullista, nopeaakin tehdä. Samanlaista viirinauhaa tein myös ystävän vauvakutsuille josta olenkin tänne jo postannut. Silloin tein leikatuista ylimääräisistä paloista vielä minikokoista viirinauhaa myös.


Muffinit tehtiin tällä kertaa pikaisesti valmiista suklaamuffinimixistä ja koristeeksi laitettiin vain kultaiset tähdet. Ihanat House of Marien lehmä-kuvioiset muffinivuoat sopivat loistavasti teemaan.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vaaleanpunaiset vauvakutsut/baby showerit


Pari viikkoa sitten järjestimme ystävälle melko vaaleanpunaiset vauvakutsut. Ei siis taida olla epäselvää kumpaa sukupuolen edustajaa odotellaan syntyväksi. Kyseessä oli rennot illan istujaiset tulevan mamman kotona ystävien kera. Olimme salaa miehen avustuksella menneet etukäteen paikalle koristelemaan paikkoja sekä vieneet tarjoilut kun he olivat kyläilemässä muualla. Ystävä tuli sitten miehensä kanssa kotiin ja yllätys oli tietenkin aikamoinen kun vastassa oli koristeltu koti tarjoiluineen sekä monta ystävää. 


Tarjoilut hoidettiin nyyttärimeiningillä eli jokainen toi jotakin mukanaan. Oli salaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, dippivihanneksia, patonkia jne. Yllättäen minä halusin tehdä kakun. Pitkästä aikaa pääsin kokeilemaan tennarien tekoa. Reunalle taas halusin laittaa oikein tyttömäistä vaaleanpunaista pitsiä. Kakun välissä oli vaniljainen mansikkatäyte.


Halusin tehdä kutsuille myös mansikkaisia vaahtokarkkeja.

MANSIKKAISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g Muumi-limua tai mansikkamehua

7 liivatelehteä
50g Muumi-limua tai mansikkamehua

Vaaleanpunaista pastaväriä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja  kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g limua/mehua ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. Värjää tipalla pastaväriä halutun väriseksi.
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 


Sitten keksin idean tehdä kaikille vieraille omat vaahtokarkkipurkit. Kotoa kun löytyy vauva niin meillä myös kerääntyy pilttipurkkeja, isoja ja pieniä. Niistä päätin tuunata purkit joita vieraat voivat halutessaan käyttää vielä muussakin tarkoituksessa myöhemmin. Kaapista löytyi liitutaulumaalia jolla maalasin purkkien kannet. Purkit oli pessyt astianpesukoneessa mutta etiketin kohtaa jäi vielä liimaukset kiinni. Yritin hinkata liimausta pois sienellä melko huonolla menestyksellä. Googlettelin vinkkejä etiketin irroitukseen ja yhden totesin tepsivän hyvin. Sekoitin soodaa ja tipan vettä niin että siitä tuli tahnamaista. Tahnaa pistin sitten kaikkiin purkkeihin liimauksen kohdalle ja jätin vaikuttamaan joksikin aikaa kun muuta touhuilin. Sitten karkealla sienellä hinkkasin liimat vain pois. Ja lähti kyllä melko helposti eikä paljoa edes tarvinnut hinkata! 


Kietaisin vielä muutaman kiepautuksen narua rusetin kera purkkien ympärille ja piirsin liidulla sydämet kansiin. 


Kameraa ei ollut mukana joten tässä vielä muutama kuva mitä nyt puhelimella tuli otettua. Teinhän myös marenkejakin sinne, ne olin jo ihan unohtanut. Koristeitakin tuli tehtyä, silkkipaperista "kukkasia" seinälle sekä serveteistä viirinuhaa.Viirinauhasta tulossa myöhemmin ohjetta. Yksi vieraista oli tehnyt valtavan kokoisen, upean ja näyttävän vaippakakun.  Ihana oli yllätysjuhlia järjestää ja kivat juhlat olikin. Nyt vain odotellaan prinsessan tuloa maailmaan! 




maanantai 12. elokuuta 2013

Taikataikina



Muistan kun pienenä teimme päiväkodissa taikataikinaa ja siitä muotoiltiin omia taideteoksia. Muistan että se tuoksui hassulta ja maistui suolaiselta jos sitä nuolaisi. Äitini teki jokin aika sitten taikataikinasta pikkuisia leipiä lasten leikkejä varten ja nyt kokeiltiin pikku neidin kanssa taikinan tekoa myös kotona.




TAIKATAIKINA

6 dl vehnäjauhoja
3 dl suolaa
2,5-3 dl kylmää vettä
2 rkl ruokaöljyä

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja vaivaa taikinaksi. 
Itse taisin lorauttaa hieman liikaa vettä, taikinaa käsitellessä tuntui että se olisi saanut olla hieman jämäkämpää. 
Taikinasta voi muotoilla hahmoja, leipiä, leivonnaisia, mitä vain mielikuvitus keksii. Minä käytin apuna myös leivontatarvikkeita. Muotoiltaessa hiero käsiisi öljyä niin taikina ei tartu käsiin kiinni.
Kuivata valmiita teoksia huoneenlämmössä tai voit nopeuttaa kuivumista laittamalla ne uuniin 125 asteeseen 1-2 tunniksi. Kuivuminen riippuu paljolti paksuudesta, itse pidin uunissa noin 1,5 tuntia ja sen jälkeen ne olivat pinnaltaan kuivia mutta ei sisältä. Huoneenlämmössä kuivumiseen voi mennä siis muutamakin päivä, ainakin näillä helteillä.
Valmiit kuivuneet taideteokset voi maalata halutessaan vesiväreillä. Jälkikäteen tuli mieleen että kuinkakohan olisi onnistunut taikinan värjäys pastaväreillä? Itseäni mietitytti kuitenkin se mahdollisuus että valmiit luomukset saattaisi päästää väriä esimerkiksi lasten leikeissä...



Meillä leikitään erilaisia kauppaleikkejä ahkerasti sekä pidetään kahvilaa. Nämä leivät ja leivonnaiset  pääsivätkin heti kuivuttuaan myyntiin pikku neidin omaan kahvilaan.



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Banoffeeta terassipiknikillä

Vietettiin jokin aika sitten kaunista kesäpäivää omalla terassilla ystävien kera. Makeaksi herkuksi tein nopeasti valmistuvan banoffeen, ilma kun oli niin ihanan lämmin ja aurinkoinen etten malttanut sen kummempia sisällä leivoskella.


Uudelle terassille laittettiin viltti ja tyynyjä joiden päällä oli mukava istuskella ja makoilla auringossa. Pirteän keltaisen viirinauhankin laitoin koristeeksi vaikka mistään varsinaisesta juhlasta ei kyse ollutkaan.


Helteisenä päivänä kaikille maistui raikkaat hedelmät ja kylmä juoma.


Lähiaikoina on tullut näperreltyä ja tuunattua kaikenlaista, enemmän ja vähemmän turhaa. Tämän pullon koristelin kokeilumielessä, liimasin siihen lankaa ja suhautin valkoista spraytä hieman päälle. Ajatuksena oli käyttää pulloa maljakkona jollekin kukalle, isomman kukan puutteessa sujautin kuitenkin pikkukukkasen pullon kylkeen.


 Suunnitelmissa on ollut järjestää Kreikka/meri-aiheiset juhlat joten kun näin simpukoita kirpputorilla, en voinut olla niitä ostamatta. Kesä alkaa olla lopuillaan joten täytyypä tosissaan alkaa niitäkin juhlia järjestämään vielä kun lämpöä riittää.


tiistai 7. toukokuuta 2013

Liitutaulu


Meillä on remontin jäljiltä jäänyt kaikenlaisia jämäpaloja erilaisista materiaaleista ja mielessä oli tehdä jonkinlainen kyltti pikku neidin synttäreitä ajatellen. Yritin etsiä kivoja kirjain sabluunoita mutta niitä ei tuntunut mistään löytyvän, ainakaan mitään isompia kirjaimia. Tiimarissa käydessäni bongasin sieltä ihanaa pinkkiä kangasteippiä ja ajattelin että se sopisi hyvin Minni-teemaan. Mukaan tarttui myös liitutaulumaalia sekä väriliidut kyltin tekoon kun sopivia kirjain sabluunoita en sitten löytänyt. Pikku neiti joskus toivoikin liitutaulua joten synttäreiden jälkeen se pääseekin huoneen seinälle roikkumaan. Leikkasin ylimääräisestä kovalevystä sopivan kokoisen palan ja maalasin vaahtomuovitelalla liitutaulumaalia sen päälle kahteen kertaan. Seuraavana päivänä liimasin teipistä tauluun reunukset. Teippi on pysynyt hyvin kiinni, vaikkakin hieman värjääntynyt liiduista. Onneksi reunat on helppo vaihtaa uusiin!


Liitutaulumaali on melko riittoisaa joten täytyy varmaan tehdä vielä pari liitutaulua lisää kun maalia vielä jäi. Tai sitten voisi keksiä tehdä sillä jotain muuta hauskaa...

perjantai 26. lokakuuta 2012

Näpertelyä


Tämä viikko on vierähtänyt syyslomaa viettäen pikku neidin kanssa ja jostain syystä sormet on oikein syyhynnyt päästä askartelemaan ja näpertelemään jotain. Nyt on mm. virkattu, tuunattu kukkaruukkuja ja askarreltu kaikenlaista pientä. Yhtenä iltana mies näytti kuvan jossa oli tehty vaahteranlehdistä ruusuja. Kylässä ollut kummityttökin innostui ideasta niin että lähdettiinkin samantien etsimään vaahteranlehtiä. Lähistöltä löytyi vielä ihanan keltaisia ja isoja lehtiä joista oli helppo rullailla ja taitella "ruusuja". Ideana hauska, voisi tehdä isompiakin asetelmia ja käyttää joukossa myös muita luonnon antimia. Syksy taitaa kuitenkin olla jo ohi kun ensilumi satoi tänne eteläänkin tänä aamuna joten ehkäpä ensi vuonna sitten.