sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kastekakku pienelle prisessalle


Ystävän pienokaiselle sain kunnian tehdä kakun kastejuhlaan. Kakun suhteen oli vapaat kädet ja päädyin tekemään hempeän liukuvärjätyn kermakakun. 


Täytteenä kakussa oli kuningatarmousse tuoreilla marjoilla. 


Kakun koristelin kermapursotuksin Wiltonin 1M- ja 2D-tyllilla. Päälle tuli vielä valmis vauvakoriste. 


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Herkullinen suklaajuustokakku


Jos tykkäät suklaasta, tykkäät varmasti tästä. Tässä suklaan kanssa yhdistyy myös Digestive-keksit ja niiden tuoma suolaisuus sattumina täytteessä. Tämän tein joskus vieraita varten ihan omasta päästä ja lopputulos melkeinpä yllätti, todella makeaa mutta niin hyvää!

HERKULLINEN SUKLAAJUUSTOKAKKU

Pohja:
100g Digestive-keksejä
80g voita 

Täyte:
2,5 dl vispikermaa
200g vaniljatuorejuustoa
200g suklaata (marabou-maitosuklaa)
(2 liivatetta)

muutama Oreo ja Digestive pikku paloina 

Murskaa Digestive-keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu suklaa. Painele seos reunavuoan (16cm halk.) sisälle tarjoiluastialle, käytä reunavuoan sisällä reunakalvoa niin saat sileät reunat kakkuun. 
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto. (sekoita joukkoon liivate tässä vaiheessa) Sulata suklaa ja sekoita hieman jäähtynyt sula suklaa varovasti täytteen joukkoon. Se juoksettuu helposti joten vältä sekoittamasta liikaa. 

Itse laitoin pari liivatetta täytteeseen että siitä tulee tarpeeksi jämäkkää mutta uskoisin että pelkkä suklaakin jähmettää täytettä tarpeeksi näin pienessä kakussa joten liivatetta ei välttämättä tarvitse.

Kaada täytettä vuokaan ja ripottele väliin keksien paloja sattumiksi oman maun mukaan.
Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi (tai yöksi) jähmettymään.

Kuorruta jähmettynyt kakku suklaaganachella ja koristele esimerkiksi kekseillä, suklaapatukoilla, suklaarouheella jne.




torstai 18. elokuuta 2016

1-vuotiaalle safarikakku


1-vuotis synttärijuhliin meni tämä kakku. Toiveena oli safariaiheinen, mintunvihreä kakku jossa savannin eläimiä mutta simppeli koristelu. Ja tällainen tuli. Muistaakseni kakun välissä oli valkosuklaa-limemousse.


Koristeet muotoilin kukkamassasta joka on mukavan jämäkkää tällaisiinkin koristeisiin. Tein Leijonan, seepran ja kirahvin. Norsukin olisi joukkoon hyvin sopinut mutta lopulta en sitä kerinnyt enää tekemään, sen verran hidasta hommaa tuo hahmojen teko minun kätösillä.


Kastekakku tennareilla


Toiveiden mukaisesti tehty kastekakku, välissä taisi olla jokin marjaisa täyte. Sen verran on vierähtänyt teosta aikaa ettei enää tarkkaan muistakaan. 

perjantai 27. toukokuuta 2016

Minion-kakku


Tällaisen kakun tein toiveiden mukaisesti pikkupojan syntymäpäiville. Kakun välissä oli Daim-suklaatäyte kaakaopohjalla.


tiistai 24. toukokuuta 2016

Pöllökakku kastejuhlaan


Tällaisen kakun tein jo aikaa sitten toiveiden mukaisesti pienen tytön kastejuhlaan. Päällinen sokerimassaa kuten myös koristeet. Nimen ja pienet sydämet viirinauhaan pursotin valmiilla royal icingilla. Sen verran aikaa on tämän kakun teosta etten edes muista mitä mahtoi pitää sisällään.



Serpentiinimuffinit


Alunperin nämä muffinit tein vappujuhliin mutta nehän sopii mainiosti vaikka synttärijuhliin! Serpentiiniä voi tehdä sokerimassasta tai kukkamassasta juhliin sopivissa sävyissä. Tästä värikkäästä yhdistelmästä tulee mieleen ensimmäisenä kyllä se vappu, meillä juhlitaan silloin mysö niitä synttäreitäkin.


Leikkaa massasta ohuita nauhoja ja kieritä se esimerkiksi siveltimen varren ympärille varovasti kieputtaen. Vedä sitten koko serpentiinikiehkura varoen pois siveltimen varresta ja asettele hieman kaarevaksi tai kiemuraksi alustalle kuivumaan. Kuivuneita koristeita voi käyttää kakuissa, muffineissa ja jäätelöannoksissa!


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Mangojuustokakku

 
Tätä juustokakkua on tullut tehtyä jo muutaman kerran mutta unohtunut laittaa tännekin. Tämä ohje on muokkaus parista eri ohjeesta ja tämä on mitoitettu täydellisesti 16cm reunavuokaan

MANGOJUUSTOKAKKU

Pohja:
100g keksejä (Digestive)
80g voita

Laita reunavuoka tarjoilulautasen päälle ja vuoraa reunat leivinpaperisuikaleilla tai reunakalvolla.
Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos kakkulautasen pohjalle. Laita jääkappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte:
2 dl vispikermaa
200 g mangotuorejuustoa
1 dl sokeria
0,5 tl jauhettua vaniljaa (Dr. Oetkerin vaniljamylly)
4 liivatetta
1 prk Piltti mangososetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri, tuorejuusto, vanilja sekä mangosose. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita tilkkaan kuumaa vettä (tai ananasmehua) ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte reunavuokaan pohjan päälle ja tarvittaessa tasoita pinta. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään ainakin pariksi kolmeksi tunniksi (tai vaikka yön yli)

Kun täyte on jähmettynyt lähes kokonaan voi kiilteen tehdä päälle.

Kiille:
1 prk Piltti mangosose
0,5 dl ananasmehua
3 liivatetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna tilkka ananasmehua ja liota pehmenneet liivatelehdet joukkoon. Sekoita mangosose, ananasmehu sekä liivate keskenään tasaiseksi. Kaada seos jo hieman jähmettyneen juustokakun päälle ja laita kakku takaisin jääkaappiin. 
Kakku on valmis kun kiille on myös jähmettynyt kokonaan. 

Koristele valmis kakku haluamallasi tavalla, esimerkiksi sulatetulla suklaalla. Suklaan päälle voi laittaa sokerihelmiä tai muita sokerikoristeita, mutta suoraan kiilteen päällä sokerikoristeet sulavat nopeasti joten sitä en suosittele jollei kakkua tarjoilla välittömästi.

Sitten vain herkuttelemaan!


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Koristellut pikkuleivät



 Minä koristelin sydän-aiheisia pikkuleipiä valmiilla Renshawn Royal Icingilla (täältä) jota värjäsin pastaväreillä ja ohensin vedellä sopivan paksuiseksi. Ihan loistava tuote, suosittelen! Koristelussa käytin lisäksi myös syötävää pitsiä sekä sokerimassasta muotilla otettuja sydämiä.




Yllä olevissa pikkuleivissä kuorrutteen reunassa oleva sudänketju on tehty niin että ensin kuorrutetaan päällinen kokonaan. Sitten heti märkään pintaan pursotetaan pyöreitä palloja (tai pudotetaan tippoja) reunoille. Lopuksi cocktailtikun kärjellä vedetään parilla vedolla pallojen keskeltä niin että palloista muodostuu venyessään sydämiä. 


Pikkuleipiä voi koristella myös syötävällä pitsillä. Leikkasin pitsistä sopivia paloja ja liimasin elintarvikeliimalla kuorrutetun pikkuleivän päälle. Helpommin olisi kiinnityksen voinut tehdä laittamalla pitsin vielä kostean kuorrutteen päälle jolloin se olisi itsestään jäänyt siihen kiinni. Jouduin turvautumaan liimaan koska en ollut tehnyt pitsiä valmiiksi pikkuleipiä kuorruttaessa.


Nämä pikkuleivät sopivat tietenkin ystävänpäivään, kihlajaisiin sekä hääjuhliin!



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Marenkitikkarit


MARENKITIKKARIT

4 kananmunan valkuaista
200g (n. 2 dl) hienoa sokeria
koristerakeita

Laita uuni lämpeämään 100 asteeseen. Valmistele pursotinpussi 1M-tyllalla valmiiksi. Laita kahdelle uunipellille leivinpaperit. 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi samalla lisäten sokeria parissa kolmessa erässä. Vaahto on valmista kun se on kuohkean jämäkkää eikä valu vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin. 
Pursota marenkivaahdosta ensin noin 2 cm pitkä raita leivinpaperin päälle ja laita siihen tikun pää. Näin tikku pysyy paikallaan ja marenki pysyy hyvin tikussa kiinni. Pursota sitten tikun pään päälle keskeltä ulospäin pursottaen haluamasi kokoinen marenki. 
Tästä määrästä tulee arviolta noin 20 kpl marenkeja, riippuen paljolti koosta.
Ripottele päälle koristerakeita.
Paista marenkitikkareita 1,5 - 2 tuntia kunnes ne ovat kokonaan kuivia ja kevyitä.


Marenkitikkareita voi pakata yksittäin läpinäkyvään pussiin (täällä), kietoa kauniilla nauhalla kiinni ja antaa ystävälle! <3



perjantai 29. tammikuuta 2016

Suklaakuorrutetut marenkitikkarit

 

Mä olen hullaantunut täysin marenkeihin! Ja marenkitikkarit on niin kivoja, sopii monenlaisiin juhliin. Nämä marenkitikkarit sopii loistavasti ystävänpäivään mutta väriä ja makuahan voi muokata mihin vain sopivaksi.


MANSIKKAMARENKITIKKARIT (suklaakuorrutteella)

4 kananmunan valkuaista
200g mansikan makuista makutomusokeria
n. 200g maitosuklaata

Laita uuni lämpeämään 100 asteeseen. Valmistele pursotinpussi 1M-tyllalla valmiiksi. Laita kahdelle uunipellille leivinpaperit. 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi samalla lisäten sokeria parissa kolmessa erässä. Vaahto on valmista kun se on kuohkean jämäkkää eikä valu vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin. 
Pursota marenkivaahdosta ensin noin 2 cm pitkä raita leivinpaperin päälle ja laita siihen tikun pää. Näin tikku pysyy paikallaan ja marenki pysyy hyvin tikussa kiinni. Pursota sitten tikun pään päälle keskeltä ulospäin pursottaen haluamasi kokoinen marenki. 
Tästä määrästä tulee arviolta noin 20 kpl marenkeja, riippuen paljolti koosta. Paista marenkitikkareita noin kaksi tuntia kunnes ne ovat kokonaan kuivia ja kevyitä.

Kasta jäähtyneiden marenkitikkareiden toinen reuna sulatettuun suklaaseen varovasti. Ripottele päälle koristerakeita ennen suklaan jähmettymistä. Sitten vain herkuttelemaan! 


torstai 21. tammikuuta 2016

Gluteeniton siemennäkkileipä


Eipä uskoisi että jokin terveellinen voisi olla näin hyvää ja suorastaan koukuttavaa kuin tämä siemennäkkäri. Muutaman kerran olen tehnyt tällä Siiliparatiisin ohjeella ja aina on pellillinen kadonnut nopeasti parempiin suihin. Ja miksei aineksia voisi antaa kauniissa purkissa vaikkapa ystävänpäivälahjaksi!


SIEMENNÄKKILEIPÄ (Gluteeniton)

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2 1/2dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä (itse käytin oliiviöljyä)
sormisuolaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon kiehuva vesi sekä öljy. Sekoita taikina hyvin tasaiseksi. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita se ohueksi levyksi niin että se peittää koko pellin. Ripottele päälle sormisuolaa. Halutessasi voit leikata näkkärin valmiiksi taikinapyörällä jolloin saat siistimpiä paloja.
Paista kiertoilmauunissa 150 asteessa noin 60 minuuttia. Anna jäähtyä ja sitten vain herkuttelemaan!


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Marenkitikkarit


MARENKITIKKARIT

2 kananmunan valkuaista
100g (n. 1 dl) hienoa sokeria
Pinkkiä pastaväriä
Wiltonin paperisia tikkarintikkuja 

Laita uuni lämpeämään 100 asteeseen. Valmistele pursotinpussi 1M-tyllalla valmiiksi. Laita kahdelle uunipellille leivinpaperit. 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi samalla lisäten sokeria parissa kolmessa erässä. Vaahto on valmista kun se on kuohkean jämäkkää eikä valu vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin. 
Maalaa pastavärillä muutama raita pursotinpussin sisälle (muistaakseni tein noin kolme raitaa). Täytä pussi sen jälkeen valkuaisvahdolla. 
Pursota ensin noin 2 cm pitkä raita leivinpaperin päälle ja laita siihen tikun pää. Näin tikku pysyy paikallaan ja marenki pysyy hyvin tikussa kiinni. Pursota sitten tikun pään päälle keskeltä ulospäin pursottaen haluamasi kokoinen marenki. 
Tästä määrästä tulee arviolta noin 16 kpl marenkeja, riippuen tietenkin koosta. Paista marenkitikkareita noin kaksi tuntia kunnes ne ovat kokonaan kuivia ja kevyitä.



Marenkitikkarit on hauska vaihtoehto perinteisille marengeille. Nämä sopivat erilaisiin juhliin, synttäreille, ystävänpäiväksi, häihin jne. Mielikuvitus vain rajana!


perjantai 15. tammikuuta 2016

Talvinen lumihiutalekakku


Ystävän lapsukaisen yksi-vuotis juhliin meni tällainen kakku. Toiveena oli talvinen kakku lumihiutaleilla ja pitkästa aikaa kuorrutin kakun kermavaahdolla sokermassan sijaan. Kokeilin kakkuun liukuvärjäystä ja mielestäni lopputuloksesta tuli kyllä tosi kivan värinen. Käytin värjäämiseen Wiltonin taivaansinistä pastaväriä.


Lumihiutaleet tein Renshawn kukkamassasta käyttäen koristelu- ja piparimuotteja. Pintaan sipaisin hieman efektisävyä kimallusta tuomaan. Isoimpaan lumihiutaleeseen päällä ripottelin myös enemmän kimaltelevaa koristelujauhetta. Täytteenä kakussa oli vaniljainen kakkupohja sekä marjamousse.



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kerroskakku syntymäpäiville


Jo marraskuussa tuli tehtyä kummitytön kanssa yhdessä tällainen kolmikerroksinen kakku, kolmelle sisarukselle jotka juhlivat syntymäpäiviään yhteisjuhlissa. Kummityttöni kanssa suunnittelimme ja myös toteutimme kakun yhdessä.  


Kakun täytteenä oli muistaakseni marjaisa rahkatäyte vaalealla pohjalla. Välissä oli myös kakkutuet alustoineen tukemassa kakkua.