Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syötävä pitsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syötävä pitsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Koristellut pikkuleivät



 Minä koristelin sydän-aiheisia pikkuleipiä valmiilla Renshawn Royal Icingilla (täältä) jota värjäsin pastaväreillä ja ohensin vedellä sopivan paksuiseksi. Ihan loistava tuote, suosittelen! Koristelussa käytin lisäksi myös syötävää pitsiä sekä sokerimassasta muotilla otettuja sydämiä.




Yllä olevissa pikkuleivissä kuorrutteen reunassa oleva sudänketju on tehty niin että ensin kuorrutetaan päällinen kokonaan. Sitten heti märkään pintaan pursotetaan pyöreitä palloja (tai pudotetaan tippoja) reunoille. Lopuksi cocktailtikun kärjellä vedetään parilla vedolla pallojen keskeltä niin että palloista muodostuu venyessään sydämiä. 


Pikkuleipiä voi koristella myös syötävällä pitsillä. Leikkasin pitsistä sopivia paloja ja liimasin elintarvikeliimalla kuorrutetun pikkuleivän päälle. Helpommin olisi kiinnityksen voinut tehdä laittamalla pitsin vielä kostean kuorrutteen päälle jolloin se olisi itsestään jäänyt siihen kiinni. Jouduin turvautumaan liimaan koska en ollut tehnyt pitsiä valmiiksi pikkuleipiä kuorruttaessa.


Nämä pikkuleivät sopivat tietenkin ystävänpäivään, kihlajaisiin sekä hääjuhliin!



maanantai 16. marraskuuta 2015

Turkoosia ja kultaista pitsiä



Kummityttö sai synttäreilleen tällaisen kakun jonka tein toiveiden mukaan. Kakun sisällä oli muistaakseni kaakaopohja mangotäytteellä.


Päällinen värjättyä sokerimassaa, kukka on Renshawn kukkamassaa ja pitsi tehty Confetin kultaisella pitsiaineella.


torstai 22. lokakuuta 2015

Vaaleanpunainen pitsikakku


Tyttäreni ystävälle tein toiveiden mukaisen synttärikakun jo vähän aikaa sitten. Toiveena oli vaaleanpunainen kakku ja kultaista pitsiä. Päälle tein vielä ison kukan kakkua kaunistamaan.  Täytteenä kakussa oli mansikkamousse. 


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vaaleanpunaiset vauvakutsut/baby showerit


Pari viikkoa sitten järjestimme ystävälle melko vaaleanpunaiset vauvakutsut. Ei siis taida olla epäselvää kumpaa sukupuolen edustajaa odotellaan syntyväksi. Kyseessä oli rennot illan istujaiset tulevan mamman kotona ystävien kera. Olimme salaa miehen avustuksella menneet etukäteen paikalle koristelemaan paikkoja sekä vieneet tarjoilut kun he olivat kyläilemässä muualla. Ystävä tuli sitten miehensä kanssa kotiin ja yllätys oli tietenkin aikamoinen kun vastassa oli koristeltu koti tarjoiluineen sekä monta ystävää. 


Tarjoilut hoidettiin nyyttärimeiningillä eli jokainen toi jotakin mukanaan. Oli salaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, dippivihanneksia, patonkia jne. Yllättäen minä halusin tehdä kakun. Pitkästä aikaa pääsin kokeilemaan tennarien tekoa. Reunalle taas halusin laittaa oikein tyttömäistä vaaleanpunaista pitsiä. Kakun välissä oli vaniljainen mansikkatäyte.


Halusin tehdä kutsuille myös mansikkaisia vaahtokarkkeja.

MANSIKKAISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g Muumi-limua tai mansikkamehua

7 liivatelehteä
50g Muumi-limua tai mansikkamehua

Vaaleanpunaista pastaväriä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja  kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g limua/mehua ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. Värjää tipalla pastaväriä halutun väriseksi.
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 


Sitten keksin idean tehdä kaikille vieraille omat vaahtokarkkipurkit. Kotoa kun löytyy vauva niin meillä myös kerääntyy pilttipurkkeja, isoja ja pieniä. Niistä päätin tuunata purkit joita vieraat voivat halutessaan käyttää vielä muussakin tarkoituksessa myöhemmin. Kaapista löytyi liitutaulumaalia jolla maalasin purkkien kannet. Purkit oli pessyt astianpesukoneessa mutta etiketin kohtaa jäi vielä liimaukset kiinni. Yritin hinkata liimausta pois sienellä melko huonolla menestyksellä. Googlettelin vinkkejä etiketin irroitukseen ja yhden totesin tepsivän hyvin. Sekoitin soodaa ja tipan vettä niin että siitä tuli tahnamaista. Tahnaa pistin sitten kaikkiin purkkeihin liimauksen kohdalle ja jätin vaikuttamaan joksikin aikaa kun muuta touhuilin. Sitten karkealla sienellä hinkkasin liimat vain pois. Ja lähti kyllä melko helposti eikä paljoa edes tarvinnut hinkata! 


Kietaisin vielä muutaman kiepautuksen narua rusetin kera purkkien ympärille ja piirsin liidulla sydämet kansiin. 


Kameraa ei ollut mukana joten tässä vielä muutama kuva mitä nyt puhelimella tuli otettua. Teinhän myös marenkejakin sinne, ne olin jo ihan unohtanut. Koristeitakin tuli tehtyä, silkkipaperista "kukkasia" seinälle sekä serveteistä viirinuhaa.Viirinauhasta tulossa myöhemmin ohjetta. Yksi vieraista oli tehnyt valtavan kokoisen, upean ja näyttävän vaippakakun.  Ihana oli yllätysjuhlia järjestää ja kivat juhlat olikin. Nyt vain odotellaan prinsessan tuloa maailmaan! 




keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pitsikakku tuorejuusto-voikreemillä


Tällaisella pikkukakulla herkuttelimme kun ystävälle tuli ikää taas vuosi lisää. Kakkua en etukäteen suunnitellut vaan tämä oli taas niitä "pitää saada kakkua nyt heti" eli tehdään nopeasti niistä aineksista mitä kaapista löytyy. Kakun täytteenä oli vaniljainen kuningatartäyte (mm. vadelman makuista hyydykejauhetta, mansikkahilloa ja pakastemustikoita) josta tuli todella herkullista! Kakun päällystin värjätyllä tuorejuusto-voikreemillä. Syötävää pitsiä jota olin tehnyt aiemmin löytyi kaapista sopivasti joten sillä koristelin kakun tällä kertaa. 


torstai 19. maaliskuuta 2015

Kastekakku tyttövauvalle


Tällaisen kerroskakun tein tyttövauvan kastejuhlaan. Toiveena oli yksinkertainen koristelu, pitsiä ja pupu pienen palikan kera päälle. Palikkaan tein toiveesta myös pienen Batman-logon koska vauvan isä on kuulemma todellinen Batman-fani. Palikassa oli muuten maalatut kirjaimet niin että vanhemmat saivat juhlapaikalla itse päättää miten päin palikan esille kakun päälle halusivat. 


VANILJAINEN KAKKUPOHJA 

(ohje Painted By Cakes- blogista)

200g voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljasokeria 
1 dl maitoa

Vaahtota sokeri ja huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa vuorotellen muiden ainesten joukkoon. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia kakun koosta riippuen. 
Minä tein taikinan kaksinkertaisena josta tuli 20cm ja 15cm halkaisijaltaan olevat kakut. 


KUNINGATARTÄYTE

5 dl flora vispiä
2 prk valion kuningatarrahkaa
1 prk vadelman makuinen hyydykejauhe
1 dl kylmää vettä
2 rkl mansikkahilloa
3 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Sekoita hyydykejauhe 1 dl kylmää vettä ja lisää seos kermavaahto-rahkan joukkoon. Mausta mansikkahillolla maun mukaan. Kuumenna teelusikallinen vettä ja sekoita pehmenneet liivatelehdet veteen ja lisää viimeisenä täytteen joukkoon hyvin sekoittaen.

Kakkupohjia kostutin aavistuksen mansikan makuisella muumilimulla. Kakuista tuli melko korkeat, harmi kun ei tullut mitattua. Kakkujen välissä oli kakkutuet sekä alusta jotta kakku pysyi hyvin kasassa.


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannuksen mansikkakakku


Tänä vuonna nautimme juhannuksen tunnelmasta ihan vain kotosalla. Oven pielet sekä terassi sai koristeeksi paljon koivun oksia joista tuli ihanan kesäinen tuoksu. Kävin myös poimimassa luonnosta ison kimpun erilaisia kukkia tunnelmaa luomaan. Sisällä laitoin pöytään mökkitunnelmaa luomaan hauskan pöytäliinan jossa harmahtava lankkukuvio, kivan näköinen eikös vaan? 
Kun paikat oli koristeltu oli mukava grillata ja herkutella hyvässä seurassa.

Tarkoituksena oli käydä aattona poimimassa itse mansikat kakkua varten mutta harmillisesti kylmien ilmojen vuoksi mansikkasato on hieman viivästynyt joten ei auttanut muu kuin käydä ostamassa ne muualta. Kalliitahan ne vielä on mutta oli ne myös hyviä. Kakkupohjan maustoin varovasti sitruunalla ja täytteeksi tein kuningatar-rahkatäytteen. Ja tietenkin niitä mansikoita oikein reippaasti. Ai että oli hyvää! 

Kakusta tein musta-valkoisen päällystämällä ssen valkoisella sokerimassalla ja koristelemalla reunat syötävällä mustalla pitsillä. Päälle tein vihdan sokerimassasta käyttäen ruusunlehti-muottia.