Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. marraskuuta 2015

Raidalliset marengit


MARENGIT

4 kananmunan valkuaista
200g (4 dl) vadelman makuista makutomusokeria
Punaista pastaväriä

Laita uuni lämpeämään 100 asteeseen, valmistele kaksi peltiä leivipapereilla ja laita haluamasi tylla valmiiksi pursotinpussiin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisäten samalla sokeria muutamassa erässä valkuaisten joukkoon. Sillä välin ota siveltimellä pastaväriä ja maalaa pursotinpussin sisäpuolelle muutamia raitoja (tyllasta ylöspäin). Täytä pussi marenkivaahdolla ja pursota pelleille haluamasi kokoisia marenkeja. Paista marenkeja noin 1,5-2 tuntia hieman koosta riippuen kunnes marengit ovat kokonaan kuivia ja irtoavat helposti.




tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuusi-popsit


Jos tekee mieli pientä makeaa vaikkapa kahvin kylkeen niin nämä brownien tapaiset suklaisen makeat suupalat sopivat siihen mainiosti. Nämä kuuset ovat oikeastaan minileivonnaisia jotka on laitettu tarjolle tikkarintikkuihin. Helppoja ja nopeita tehdä, 

KUUSI-POPSIT

100g voita
100g suklaata
2 kananmunaa
1,5 dl intiaanisokeria (voi käyttää myös muuta tummaa sokeria)
2 rkl kaakaojauhetta
1,2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Sekoita toisessa kulhossa munat ja sokeri. Kaada joukkoon voi-suklaaseos. Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina pienet kuuset-silikonivuokaan. Yhteen koloon mahtuu reilu teelusikallinen taikinaa. 
Paista 180 asteessa noin 8-12 minuuttia.

Anna kuusetn jäähtyä hyvin ennen vuoasta kumoamista. Työnnä jäähtyneisiin kuusiin tikkarintikut ja ripottele päälle vielä tomusokeria tai lumijauhetta joka ei sula.

Löydät ohjeen myös täältä.



torstai 18. joulukuuta 2014

Piparkakkutalo


Joulu on melkein jo ovella enkä minä meinaa nyt millään pysyä ajan perässä. Lahjatkin kaikki vielä ostamatta kun kaikki aika tuntuu menevän vauvan ja isomman lapsukaisen kanssa niin ettei ole kerennyt kaupoille lähteä juoksemaan. Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa... 
Jonkinmoisen piparitalon leivoin ja koristelin vaikka siinäkin meni aikaa tovi jos toinenkin kun vauva varastaa äidin huomion vähän väliä... heh. Varsinaista suunnitelmaa ei myöskään ollut, mielessä oli ajatus tehdä linnunpönttö mutta ainuttakaan reikää en muistanut piparimökkiin tehdä. Siitä tuli siis lopulta tällainen kauttaaltaan kuorrutettu talvinen piparimökki. 


torstai 23. tammikuuta 2014

Piparminttufudge


PIPARMINTTUFUDGE

250g maitosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa
2 tl vaniljasokeria
200g valkosuklaata
Piparminttu-karkkikeppejä rouhittuna

Sulata yhdessä kattilassa maitosuklaa ja toisessa valkosuklaa. Sekoita maitosuklaan joukkoon noin 1,5dl (reilut puoli purkkia) kondensoitua maitoa ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita loput kondensoidusta maidosta (noin 1dl) valkosuklaan joukkoon ja mausta minttuaromilla. 
Seokset paksuuntuvat nopeasti joten ne kannattaa kaataa vuokaan melko ripeästi.
Kaada 2/3 osaa maitosuklaaseoksesta vuokaan leivinpaperin päälle. Kaada sen jälkeen valkosuklaaseos ja lopuksi päälle loput maitosuklaaseoksesta. Pintaa voi marmoroida sekoittamalla tikulla. Koristele pinta ripottelemalla rouhittuja karkkikeppejä. Jäähdytä muutama tunti tai yön yli jääkaapissa suojattuna.
Leikkaa jäähtynyt fudge sopivan kokoisiksi paloiksi ja nauti!



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Glögin makuiset vaahtokarkit


Uusi Vuosi juhlittu ystävien kera ja vaikka muutama vieraskin meille tuli aattoillaksi niin leipomisen jätin poikkeuksellisesti  tällä kertaa väliin. Joulun aikana on tullut herkuteltua ähkyyn saakka kaikella makealla niin nyt oli pakko pistää stoppi sille. Yhtenä päivänä kun repesi jo housutkin, kirjaimellisesti. 
Uuden vuoden lupauksia en tehnyt mutta aion ainakin yrittää noudattaa terveellisempiä eämäntapoja tänä vuonna, katsotaan kuinka käy.

Näitä herkullisen makeita vaahtokarkkeja tein jouluna. Confetin sivuilta löytyy hyvä ja helppo vaahtokarkin ohje jota kannattaa kokeilla. Minä käytin vaahtokarkkeihin vaaleaa glögiä ja näistä tulikin kyllä tosi hyviä!


GLÖGIN MAKUISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g vaaleaa glögiä (Marli)

7 liivatelehteä
50g vaaleaa glögiä (Marli)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja glögiä kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g glögiä ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. 
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 



ILOISTA JA HERKULLISTA UUTTA VUOTTA 2014!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun omena-kanelimuffinit


OMENA-KANELIMUFFINIT

1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl omenahilloa
100g voita sulatettuna
n. 3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
(omenamehua/maitoa)

Sekoita ainekset keskenään, ohenna taikinaa tarvittaessa nesteellä. Paista muffineja 175 asteessa noin 15 minuuttia.


En voinut vastustaa tätä jouluista muffinien koristelusettiä, sen vuoksi oli pakko leipoa muffineja.


Tällä kertaa muffinit jätin tarkoituksella ilman kuorrutusta, ripaus tomusokeria vain pintaan.



lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulun kardemummakakut


 Usein jouluna tulee leivottua ja annettua makeita joulutervehdyksiä isovanhemmille sekä ystäville. Tänä jouluna leivoin kardemummakakkuja, minttu-suklaafudgea ja glögin makuisia vaahtokarkkeja. Tässä kuitenkin kardemummakakut, muista herkuista laitan ohjetta myöhemmin.


PIENET KARDEMUMMAKAKKU-TALOT

200g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl hienonnettua kardemummaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 
(jos taikina alkaa juoksettua, lisää ripaus vehnäjauhoa joukkoon) 
Lisää vaahtoon vaniljasokeri ja vehnäjauho-leivinjauheseos. 
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. (Nordic Waren vuokia ei tarvitse välttämättä jauhottaa)  Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. 
Ohjeella voi tehdä myös yhden normaalikokoisen kakun, paistoaika noin 50-60 minuuttia.


Ennen kakkujen paketointia koristelin kakut lumijauheella  joka on kuin tomusokeria mutta ei kuitenkaan sula leivonnaisten päällä. 


 Niin se joulu on sitten vietetty tältä vuodelta. Ihana joulu oli vaikka valkeaa joulua ei tänä vuonna saatukaan, ainakaan tänne etelään. Ehkäpä sitten ensi vuoden puolella... Toisi se lumi ainakin valoa tähän harmauteen.

Nyt sitten vain kohti Uutta Vuotta!




maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella


Joulu on jo ovella, vielä muutama kuva tänne ja sitten voi rauhoittua joulun viettoon. Meillä on valmisteltu joulua hyvissä ajoin, vaikka aina jotain jää viime tippaan. On koristeltu kotia, tehty joulusiivousta, kuunneltu joululauluja, leivottu ja herkuteltukin jo aikalailla.


Piparkakkutalo tehtiin pikku neidin kanssa yhteistyönä, minä kasasin ja pikku neiti suunnitteli ja toteutti koristelun. Ja hieno siitä tulikin!


Perinteisiä pipareita myös leivottiin, tänä vuonna vaan en niitä sen kummemmin koristellut. Nyt taitaa olla joululeipomukset leivottu, jollei  sitten vielä jotain pientä aaton aamuna. 


Oikein herkullista ja rauhaisaa joulua! 



perjantai 15. marraskuuta 2013

Jouluinen kakku


Naapurissa oli pari päivää sitten Partylite kutsut jonne sain kutsun. Pyynnöstä tein sinne myös kakun. Kakun suhteen minulla oli vapaat kädet joten suunnittelin tekeväni kakun jossa olisi teeman mukaisesti kynttilöitä ja esimerkiksi logo. Mutta ei, ei tullut yhtäkään selkeää ideaa siitä miten koristelun toteuttaisin. Mieleen tuli kuitenkin pikkujoulut ja jouluinen tunnelma. Joulun alla tulee leivottua paljon mutta kuitenkin vähemmän täytekakkuja. Siitä sitten tuli idea tehdä kynttiläkutsuille jouluinen kakku ja sehän sopi teemaan oikeastaan erinomaisesti.


Kakku oli suklaakakku jossa täytteenä hyydykejauheesta tehty kirsikkamousse. On muuten oikein herkullinen yhdistelmä! Koristelusta halusin tehdä sopivasti jouluisen mutta kuitenkin melko yksinkertaisen. Kakun päällystin sokerimassalla ja koristeiksi tein kukkamassasta mistelin lehtiä piparimuotin avulla joiden päälle suihkautin hieman antiikin hopeaa kimallespraytä. Marjoiksi laitoin Wiltonin kanelirakeita, ei tarvinnut pyöritellä niitä sokerimassasta. Juuri ennen lähtöä ripottelin vielä tomusokerilla hieman lumista tunnelmaa kakun päälle.




perjantai 4. tammikuuta 2013

Puolukkamuffinit


Ennen kuin pääsen taas seuraavan kerran leipomaan niin laitanpa tänne ehkä hieman jouluiset mutta kuitenkin talveen sopivat muffinssit vanhasta blogistani. Tein viime talvena puolukkamuffineja joiden päälle laitoin vaniljan makuista Snip&Swirl pursotettavaa kuorrutetta. Koristeeksi tein sokerimassasta pientä lintu-muottia apuna käyttäen punatulkkuja, muistaakseni maalasin linnut tomuväreillä.



lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu 2012


Joulu tuli ja meni, tässä muutama maistiainen meidän joulun herkuista. 
Tietenkin piparin makuisia popseja piti tehdä. Pikku neidin kanssa koristelimme popsit jouluisen näköisiksi.

JOULUISET PIPARIPOPSIT

1 pkt pipareita
n. 3 rkl vaniljatuorejuustoa
(appelsiinituorejuustoa) 
Candy Meltsejä tai suklaata
Tikkarintikkuja

 Popseja tulee noin 10-12 kpl.

Murskaa piparit hienoksi ja sekoita joukkoon tuorejuustoa sen verran että massasta saa muotoiltua palloja. Itse laitoin joukkoon myös vähän appelsiinituorejuustoa, niin että se maistui vain hieman piparin joukosta.
Laita pallot hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. 
Kasta tikkaritikku sulaan Candy Meltsiin ja työnnä sen jälkeen palloon. Kun tikut ovat kiinni kannattaa popsit laittaa jääkaappiin jähmettymään koska se helpottaa kuorruttamista. 
Kasta jähmettyneet popsit sulaan Candy Meltsiin ja koristele ennen kuin pinta kerkeää kokonaan kovettumaan. 
Popsit oli tarjolla kipossa jonka täytin puuroriisillä, hyvin pysyivät siinä pystyssä.


Tein myös pieniä makeisia ohjeella jonka löysin jostain leivontalehdestä. Niihin tuli kermaa, vaaleaa siirappia ja sokeria. Tein mielestäni ohjeen mukaan mutta jostain syystä en saanut seosta paksuuntumaan vaikka kuinka kauan keittelin. Koostumus jäi löysäksi ja sen vuoksi niiden syöminen oli kaikkea muuta kuin näppärää mutta maku oli kuitenkin erinomainen!


Joulutorttuja ei voi koskaan olla liikaa...


Vietämme joulua aina äitini luona ja pöytä katetaan usein melko perinteisellä tyylillä. Tänä vuonna tein pipareista mistelin lehtiä joihin kirjoitin kaikkien nimet ja ne laitettiin kuin paikkakorteiksi.


Joulupäivänä tuli leivottua sitruunakakkujakin.
Yhden paketoin talviseen pakettiin ja vein maistiaisiksi kyläilyreissulla. 


SITRUUNAKAHVIKAKKU

200g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Yhden sitruunan kuori raastettuna ja 3 rkl mehua

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos sekä sitruunankuori ja mehu taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

Paista kakkua 175 asteessa noin 50-60 minuuttia. 

Minä tein ihania pieniä kahvikakkuja Nordic Waren Tupla-kahvikakkuvuoalla. Ohjeen taikinan määrä on juuri sopiva kyseiseen vuokaan. 




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Suklaamuffinssit hasselpähkinä-kuorrutteella


Välillä on kiva pitää taukoa remontista, tietysti jotain leipoen. Yhtenä päivänä pyöräytin huvikseni marsipaanista pari tonttua, se helpotti hieman pahinta vimmaa. Viikonlopuna teki niin jotain makeaa mieli joten leivoin suklaamuffinsseja. 


Muffinssit tein valmiista suklaakakkuaineksista jota kaapista sattui löytymään.
Kuorrutteeksi halusin kokeilla pähkinäsuklaalevitettä jonka joukkoon sekoitin maustamatonta tuorejuustoa. Tykkäsin, slurps!


Muffinssien jäähtyessä ennen kuorrutteen laittoa tein jouluiset koristeet Holly leaf-muotilla sokerimassasta. Kuvassa vihreä väri näyttää kovin vaalealta, hieman tummempi väri oli oikeasti. Sipaisin pintaan myös pronssin väristä efektisävyä. 


Vielä on paljon tekemistä ennen joulua mutta ihanaa kun kohta saa rahoittua ja nauttia joulun rauhasta muutaman päivän! =)




torstai 13. joulukuuta 2012

Piparit


Uudessa kodissa on nyt asusteltu pari viikkoa ja vielä on paikat enemmän kuin sekaisin... Pipareita sentään päästiin pikku neidin kanssa leipomaan muutama päivä sitten mutta niistä ei kuvia tullut otettua. 
Tänään on taas uuni käynyt kuumana (jopa liiankin kuumana) kun pipareita paistelin. Nyt on käytössä kiertoilmauuni perinteisen uunin sijaan (löytyy molemmat toiminnot) ja tämä paistaa kyllä niin paljon tehokkaammin kuin aiempi uunini jossa välillä piti paistella leivonnaisia epäilyttävänkin pitkään. Taitaa mennä hetki totutellessa uuniin ja siihen että muistaa laittaa hieman vähemmän niitä asteita.  =)

Ennenkuin saan taas kuvattua uusimpia näpertelyjä niin tässä muutama pipari vuosien varrelta vanhasta blogista.


Jäähileitä ja Jääkristalleja


Jouluiset Hello Kitty-piparit


Enkeleitä ja Jäähileitä


Joulukuuseen pipareita koristeiksi




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Jouluisia pikkuleipiä ja elämää muuttolaatikoiden keskellä


Hieman hiljaista on ollut blogissa jonkin aikaa siitä syystä että olemme remontoineet uutta kotia kaikki illat ja viikonloput töiden ohella. Tekemistä on riittänyt ja riittää kyllä vielä jatkossakin mutta suurin urakka taitaa olla takana ja olemme päässet muuttamaankin. Sormet jo syyhyää kun ei ole pitkään aikaan päässyt mitään leipomaan, tilanteen korjaan heti kunhan kaikki leivontatarvikkeet on kaivettu muuttolaatikoista. 


Ennen muuttoa kerkesin sentään muutaman jouluisen pikkuleivän tekemään, blogiin en niitä sitten kuitenkaan kerennyt päivittää aikaisemmin. Tein tavallisia vaaleita pikkuleipiä pipareiden sijaan jouluisilla muoteilla ja päällystin ne Royal Icingilla. 


Koristelussa käytin myös tavallista sokeria joulupukin hatun reunassa, sokerimassaa porojen nenissä ja niiden silmiksi laitoin valmiit syötävät silmät. 


Iloista joulun odotusta kaikille! =)