maanantai 8. joulukuuta 2014

Vauvan tuoksua ja tuhinaa


Vielä kuukausi sitten odottelin ison mahan kanssa malttamattomana pienokaisen syntymää ja sieltähän sitten lopulta syntyi marraskuun alussa mitä suloisin pikkuprinssi <3
Syntymän jälkeen meidän perheen arkeen on kuulunut ihanan vauvan tuoksua ja tuhinaa. Ja vaipan vaihtoa. Ja vähän itkuakin. Me vanhemmat ollaan tietenkin onnesta soikeana ja isosisko myös söpöstä pikkuveljestään innoissaan (paitsi ehkä vähemmän innoissaan yöllä jos pikkuveljen huuto herättää...). Päivät menee niin hujauksessa ettei ole blogia tullut päiviteltyä vaikka jotain pientä on kyllä leivottukin täällä. Ehkä tännekin alkaa pikkuhiljaa päivittymään viimeaikaisia leipomuksia kunhan vain pikkumies antaa siihen aikaa. 
Kakuttaako-nimellä löydät minut myös Instagramista, sinne tulee päiviteltyä nykyään leipomuksia nopeammin ja löytyypä sieltä paljon muutakin. 


Tykkään kaikista movember-aiheisista viiksekkäistä jutuista ja pidettiinkin pienimuotoiset viiksijuhlat marraskuun lopulla. Katettiin pöytä viiksi-aiheisilla kattaustarvikkeilla, leivottiin mustikkamuffineja ja tehtiin hauskoja viiksitikkareita Wiltonin tikkarimuotilla. Kuvia vain kun ei tullut otettua muusta kuin muffineista joista jäi puuttumaan kuorrute ja viikset. Taisi taas pikkumies viedä äidin huomion kokonaan...
Pikkumies sai myös teemaan sopivan bodyn. Viiksekkäitä bodyja löytyi Name It-lastenvaateliikkeestä. 


Tällaista täällä meillä siis. Vauvan lisäksi nautitaan myös joulun odotuksesta ja vähän herkutellaan. Kerkeehän niitä ylimääräisiä raskauskiloja pudotella joulun jälkeenkin,.. Kotiin on tehty jouluista tunnelmaa ja piparitalotkin valmistumassa vaikka vielä hieman keskeneräisiä ovat, niistä sitten lisää myöhemmin. 

1 kommentti: