tiistai 9. lokakuuta 2012

Syksyiset muffinit



Viikonloppuna iski taas hirmuinen leipomisvimma. Näin muutamaa ystävää kahvittelun merkeissä ja sehän oli oikein hyvä syy leipoa muffineita. 

Vanilja-suklaamuffinit 12 kpl

2 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g vaniljarahkaa 
80 g voita tai margariinia sulatettuna
n. 4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
1dl maitoa
n.100g suklaata pieniksi paloiksi pilkottuna 

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jaa ne muffinivuokiin. Minä käytin yksivärisiä oransseja ja vihreitä muffinivuokia. Paista n. 175 asteessa 10-15 minuuttia kunnes muffinit ovat kauniin värisiä ja kypsiä. Jäähdytä muffinit ennen niiden kuorruttamista. 


Kuorrutin muffinit kermavaahdolla jonka joukkoon kokeilin maustamatonta hyydykejauhetta. Kuorrutteen maustoin sitruunaiseksi lemon curdilla. Hyydykejauhe teki kuorrutteesta jämäkkää ja se kesti erinomaisesti muffinien kuljetuksen. Värjäsin kuorrutteen oranssilla ja sammaleen vihreällä pastavärillä. Tuo sammaleen vihreä on uusin väri pastavärikokoelmassani ja sillä tulikin ihanan sävyistä vihreää. 


Muffinien päälle tein sokerimassasta syksyisiä lehtiä sekä kärpässieniä. Muutaman muffinin päälle laitoin valmiita syötäviä kurpitsa-koristeita














3 kommenttia:

  1. Hauskoja nuo pikkuiset kärpässienet! :D Onpa tosiaan nätti tuo vihreän sävy, pitäisiköhän sitä käydä ostoksilla... :)

    VastaaPoista