maanantai 28. syyskuuta 2015

Minion-kakku


Tällaisen syntymäpäiväkakun sai eräs ekaluokkalainen poika. Toiveen mukaan tein Minion-kakun. Tykkään kovasti näistä hassuista kätyreistä itsekin. Jospa pääsisi sen Kätyrit-leffankin joskus katsomaan. Saavat kyllä aina hymyn huulille!

Kakun välissä oli kaakaopohja daimsuklaatäytteellä.

DAIMSUKLAATÄYTE 

2,5 dl vispikermaa
1/2 prk maitorahkaa
n. 170g Daim-suklaata 
(ripaus sokeria tai vaniljasokeria)

Sulata suklaa varoen mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka. Lisää hieman jäähtynyt suklaa varoen joukkoon. Älä vatkaa liikaa ettei seos juoksetu. Tarvittaessa lisää ripaus sokeria, vaikka täyte onkin makeaa, ripaus sokeria jotenkin tasapainoittaa makua mielestäni) Täytteestä riittää 20cm halkaisijaltaan olevan kakun kahteen väliin. Isompaan kakkuun kannattaa jo ohjetta suurentaa.

Kakun päällinen sekä koristeet Renshawn sokerimassaa. Silmät sävyttelin ruskealla tomuvärillä sekä lasien reunat hopealla tomuvärillä maalaten.




torstai 24. syyskuuta 2015

Suklaiset mokkamuffinit


SUKLAISET MOKKAMUFFINIT 12 kpl

3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 kananmunaa
100g margariinia
1 dl kahvia
100g suklaata rouhittuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jaa taikina muffinivuokiin. Paista muffineja noin 15 minuuttia 175 asteessa.


VANILJAKUORRUTE 

kermavaahtoa
Valion vaniljarahkaa

Sekoita kermavaahtoon rahkaa ja mausta lisäksi vielä sokerilla oman maun mukaan. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Cowboy/Western teemajuhlat


Joskus sitä vaan keksii järjestää teemajuhlat ihan äkkiseltään kuten kävi myös äskettäin. Kaapista kun löytyy kaikenlaisia kattaustarvikkeita ym. mitä on tullut ostettua silloin kun on esimerkiksi ollut vastustamattoman hyviä tarjouksia. En tiedä käykö muille niin mutta minä kyllä hairahdun liiankin helposti hamstraamaan ihan vaan kun on halpaa ja niin kivaa. No niillehän pitää sitten myös käyttöäkin keksiä. 


Siispä järjestettiin sitten oman ja kummilapsen avustuksella parissa tunnissa pienimuotoiset grillijuhlat ja teemana cowbow/länkkäriteema. Katettiin pöytä nätisti ja ilman ollessa aurinkoinen koristeltiin terassi myös teemaan sopivaksi. 



Tarjolla oli mm. pihviä, uunijuureksia, grillattua maissia valkosipulivoilla ja pikaiset suklaamuffinit. Leipomaan en tällä kertaa sen kummempia kerinnyt. Ja ruokiakaan en muistanut kuvailla sen kummemmin vaikka tarkoitus olikin. 


Viirinauhojakin kaapistani löytyy montaa eri väriä mutta sinistä ja punaista ei löytynyt mistään.. Sitten keksin jospa serveteistä saisi viirinauhan askarreltua. Lapset innostuivat heti askartelusta ja kokeilimme miten saamme viireistä kivan malliset. Isot servetit avattiin kokonaan ja taiteltiin sitten kahtia kolmion malliseksi. Koska siten kolmio oli aivan liian leveä, leikattiin reunoista sopivat kaistaleet pois niin että saatiin haluttu muoto. Sitten taitokset vielä avattiin ja sisälle väliin laitettiin juuttinarua ja viiri liimattiin kevyesti kiinni. Oli kyllä helppoa ja edullista, nopeaakin tehdä. Samanlaista viirinauhaa tein myös ystävän vauvakutsuille josta olenkin tänne jo postannut. Silloin tein leikatuista ylimääräisistä paloista vielä minikokoista viirinauhaa myös.


Muffinit tehtiin tällä kertaa pikaisesti valmiista suklaamuffinimixistä ja koristeeksi laitettiin vain kultaiset tähdet. Ihanat House of Marien lehmä-kuvioiset muffinivuoat sopivat loistavasti teemaan.


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Frisbeegolf-kakku


Mies on innokas frisbeegolfin harrastaja, ollut jo muutaman vuoden. Nyt kun hänelle tuli taas yksi vuosi ikää lisää niin ajattelin yllättää hänet kakulla. Jostain syystä kun hän on lähes joka vuosi jäänyt ilman synttärikakkua milloin mistäkin syystä, vaikka muuten kakkuja tuleekin paljon tehtyä. Siispä päätin kokeilla tehdä harrastukseen liittyvän kakun, jotain hieman erikoisempaa. Lopputuloksena frisbeegolflaukun mallinen kakku. 


Mallia otin googlettamalla erilaisia laukkuja. Laukusta tuli Innova merkkinen ihan sattumalta, en edes muista minkä merkkinen miehellä on... Yksityiskohtia laukkuun olisi voinut tehdä vaikka kuinka ja paljon huolellisemmin mutta jälleen lisähaastetta kakun koristeluun toi jaloissa pyörivä vauva. Mutta oli kyllä tosi kiva tehdä tätä, tällaisia kun saisi vain näpertää ajan kanssa ja rauhassa. 


Kakussa oli sisällä vaniljainen tuhdimpi kakkupohja marja-rahkatäytteellä. Päällinen Renshawn sokerimassaa ja kiekoissa myös joukossa hieman Renshawn kukkamassaa. Tekstin maalasin tomuvärillä ja disc golf -tekstin kirjoitin elintarviketussilla.


Synttärisankari taisi olla enemmän kuin tyytyväinen ja ilahtui kovasti kakun saadessaan!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vaaleanpunaiset vauvakutsut/baby showerit


Pari viikkoa sitten järjestimme ystävälle melko vaaleanpunaiset vauvakutsut. Ei siis taida olla epäselvää kumpaa sukupuolen edustajaa odotellaan syntyväksi. Kyseessä oli rennot illan istujaiset tulevan mamman kotona ystävien kera. Olimme salaa miehen avustuksella menneet etukäteen paikalle koristelemaan paikkoja sekä vieneet tarjoilut kun he olivat kyläilemässä muualla. Ystävä tuli sitten miehensä kanssa kotiin ja yllätys oli tietenkin aikamoinen kun vastassa oli koristeltu koti tarjoiluineen sekä monta ystävää. 


Tarjoilut hoidettiin nyyttärimeiningillä eli jokainen toi jotakin mukanaan. Oli salaattia, suolaista ja makeaa piirakkaa, dippivihanneksia, patonkia jne. Yllättäen minä halusin tehdä kakun. Pitkästä aikaa pääsin kokeilemaan tennarien tekoa. Reunalle taas halusin laittaa oikein tyttömäistä vaaleanpunaista pitsiä. Kakun välissä oli vaniljainen mansikkatäyte.


Halusin tehdä kutsuille myös mansikkaisia vaahtokarkkeja.

MANSIKKAISET VAAHTOKARKIT

170g sokeria
150g vaaleaa siirappia
60g Muumi-limua tai mansikkamehua

7 liivatelehteä
50g Muumi-limua tai mansikkamehua

Vaaleanpunaista pastaväriä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
Keitä sokeria, siirappia ja  kattilassa noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. 
Laita vatkauskulhoon liotetut liivatelehdet sekä 50g limua/mehua ja kaada kuuma seos niiden päälle.
Vatkaa kunnes massa on vaaleaa ja kuohkean paksua. Värjää tipalla pastaväriä halutun väriseksi.
Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle vuokaan (noin 20x20cm), tasoita pinta ja laita vielä päälle öljytty leivinpaperi. Anna asettua 1-2 tuntia jääkaapissa tai yön yli huoneenlämmössä.
Leikkaa valmis vaahtokarkki sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele tomusokerissa. 


Sitten keksin idean tehdä kaikille vieraille omat vaahtokarkkipurkit. Kotoa kun löytyy vauva niin meillä myös kerääntyy pilttipurkkeja, isoja ja pieniä. Niistä päätin tuunata purkit joita vieraat voivat halutessaan käyttää vielä muussakin tarkoituksessa myöhemmin. Kaapista löytyi liitutaulumaalia jolla maalasin purkkien kannet. Purkit oli pessyt astianpesukoneessa mutta etiketin kohtaa jäi vielä liimaukset kiinni. Yritin hinkata liimausta pois sienellä melko huonolla menestyksellä. Googlettelin vinkkejä etiketin irroitukseen ja yhden totesin tepsivän hyvin. Sekoitin soodaa ja tipan vettä niin että siitä tuli tahnamaista. Tahnaa pistin sitten kaikkiin purkkeihin liimauksen kohdalle ja jätin vaikuttamaan joksikin aikaa kun muuta touhuilin. Sitten karkealla sienellä hinkkasin liimat vain pois. Ja lähti kyllä melko helposti eikä paljoa edes tarvinnut hinkata! 


Kietaisin vielä muutaman kiepautuksen narua rusetin kera purkkien ympärille ja piirsin liidulla sydämet kansiin. 


Kameraa ei ollut mukana joten tässä vielä muutama kuva mitä nyt puhelimella tuli otettua. Teinhän myös marenkejakin sinne, ne olin jo ihan unohtanut. Koristeitakin tuli tehtyä, silkkipaperista "kukkasia" seinälle sekä serveteistä viirinuhaa.Viirinauhasta tulossa myöhemmin ohjetta. Yksi vieraista oli tehnyt valtavan kokoisen, upean ja näyttävän vaippakakun.  Ihana oli yllätysjuhlia järjestää ja kivat juhlat olikin. Nyt vain odotellaan prinsessan tuloa maailmaan!