torstai 9. toukokuuta 2013

Minni Hiiri synttärit


Pikku neidin 9-vuotis synttäreitä juhlittiin vappuaattona sukulaisten kera ja viikonloppuna vietimme sitten kaverisynttäreitä. Kaverisynttäreillä teemana oli Minni Hiiri ja väreinä musta sekä pinkki. Kakku suunniteltiin yhdessä pikku neidin kanssa. Itse kakku oli suklaakakkua mansikka-täytteellä. Päälle tuli toiveiden mukaisesti Minnin "pää" isolla rusetilla. Reunat suunniteltiin aluksi pilkullisiksi mutta molemmat innostuimme seepra-kuviosta ja se toteutettiinkin sitten kuvioidulla sokeripaperilla. Sokeripaperista oli helppo leikata suikaleita jotka liimasin elintarvikeliimalla sokerimassan pintaan. Liimaukseen olisi voinut käyttää myös Wiltonin kirkasta koristelugeeliä mutta unohdin sitä ostaa. Sokeripaperi leikkaantui oikein hyvin ja toimi muutenkin moitteettomasti kakun reunoilla.


Joskus olen keräillyt pieniä cocacola-pulloja säästöön kun ajattelin että niitä voisi käyttää vaikkapa joissain teemajuhlissa. Nyt otin pullot käyttöön mukien sijasta ja niistä tarjoiltiin mansikkamehua. 


Kakun lisäksi tein teemaan sopivia Minni-popseja. Sitruunaiset popsit päällystin mustalla Candy Meltsillä, korvat tein sokerimassasta. Pikkuruiset rusetit olisin popseihin vielä halunnut mutta en sitten jaksanut niitä kuitenkaan alkaa näpertämään, sen verran paljon popseja oli.


Kakun ja popsien lisäksi tarjolla oli keksejä, pasteijoita, suolaista piirakkaa ja popcornia ym. naksuja.


Pöydät koristeltiin mustalla, pinkillä ja pilkuilla. Pöytään laitettiin koristeeksi myös jo aiemmin tekemäni liitutaulu johon pikku neiti sai sitten kirjoitella ja piirtää.


Nyt on synttärit juhlittu ja meno taas rauhoittunut hetkeksi tässä huushollissa. Teemajuhlia on vaan kyllä niin kiva suunnitella ja järjestää vaikka ne hieman aikaa ja vaivaa vaatiikin. =)



3 kommenttia: